perjantai 29. heinäkuuta 2016

Paneelia ja muuta "pientä"

Nyt on mukavasti vauhti päällä, ei ole oikeastaan minään iltana viimeisen viikon aikana alkanut tuskastuttamaan ja ollut kiire pois tontilta. Osittain tämän vuoksi päivitykset ovat jääneet vähemmälle kun kotiin on tultu aina klo 23-01 välillä. Mutta siltikään ei ole vielä alkanut painamaan. Eiköhän tämän seuraavat rapiat 4 viikkoa jaksa vielä painaa.


Alakertaan on siis ilmestynyt keittiöön sekä olohuoneeseen paneelit! Vihdoinkin siis kunnolla valmista pintaa. Tätä hetkeä on odotettu. Lisäksi olohuoneeseen on saatu ensimmäiselle seinälle jopa pintamaalit. Vielä muutamat seinät huutaa tapettia!







Mallailin myös keittiöön jo huuvaa, ja tein sille rungon nurkkaan. Toivotaan että istuu hienosti paikalleen!





Yhtenä iltana oli muutama tunti ylimääräistä aikaa joten laitoin karkean antiikkilaastin piipun pintaan alakerrassa. Nyt ei tarvitse suojata takkaa roiskeilta kun siinä ei vielä pintoja ole!





Yläkerran lattiat alkaa olemaan kohta valmiina! Vihdoinkin, on tuo suikalointi ollut tuskaista. Kaikki suikaleet on valmiina sekä ensimmäinen 1000kg laastia uriin täytetty. Enään puuttuu noin 200kg laastia ja urat ovat täynnä. Pääsemmekin siis jo sunnuntaina levyttämään viimeistä kerrosta!






Kaiken kukkuraksi torstaina tuli meidän lattiat. Useampi tunti siinäkin vierähti ennenkuin kaikki 1030kg lattiaa oli sisälle kannettu... Mutta nyt ne odottaa asentamista sisällä!





sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Pitkää päivää

Nyt on muutama iltana mennyt puolenyön korville tontilla, yllättävän hyvin sitä on jaksanut. Jaksaa tehdä pidempiä päiviä kun alkaa pääsemään lopullisten pintojen kimppuun. Ja nyt kun pääsee jo paneloimaan kattoja, sillä meille tuli torstaina kaikki listat sekä paneelit. Olihan aikamoinen savotta kantaa kaikki paneelit sisälle, sitä tuli nimittäin reippaat 1500 jm. On siinä hetkeksi naputeltavaa. Olen nyt paneloinut keittiön katon muutamana iltana kokonaan, päivät olen tehnyt kaikkea muuta, tänäänkin yläkerran lattiaa. Aina kun on alkanut illasta saman työvaiheen tekeminen tympimään olen siirtynyt panelointiin, näin pysyy mieli hieman virkeämpänä. Mutta nyt niitä kuvia, sekä etenkin lepoa että pääsee taas huomenna jatkamaan!

Listat, takana kaksi lavallista kattopaneeleita.



Hieman parani valaistus kun sain keittiön katon spotit samalla asennettua.


Tänään oli tontilla taas hieman talkooväkeä, saimmekin taas kaikenlaista aikaan. Yläkerrassa on nyt kolmasosassa lattioita täytetty urat laastilla. Lisäksi kaikissa lattialämmityksen piireissä on paineet. Muutamaa pientä osaa lukuunottamatta puuttuu vielä yläkerrasta suikaleita. Uskoisin kaikesta huolimatta että ensiviikon aikana saamme yläkertaan jo väliseiniä. Välillä suikaleita tehdessä meinasi usko loppua, mutta yllättävän nopeasti se kuitenkin alkoi valmistumaan, etenkin kun parhaimmillaan meitä oli neljä tekemässä paloja. Lisäksi pesuhuoneen seiniä pitäisi alkaa tiukasti tasoittelemaan! Jotta saamme suihkut valmistumaan ajoissa.


20mm putki, ja rutosti pieniä paloja!



Hioin torstaina lattioiden kuivumisen nopeuttamiseksi kaikki alakerran lattiat. Olohuonetta ei olisi ollut pakko hioa koska sinne tulee puulattia. Mutta hion samalla vaivalla kaikki lattiat. On tuollainen lattianhiomakone kätevä sekä nopea laite! Yllättävän pienellä sotkulla siitä päästiin! Ainoastaan hieman piti tavaroita siirrellä pois jaloista.




keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kipsilevylattiaa

Ilmanvaihtomme on nyt tehty, sain sen jo tovi sitten valmiiksi. Siirsin myös kodinhoitohuoneen putkea jotta se osuu nätisti meidän kuivauskaappimme päälle. Kaiken kaikkiaan kohtuullinen homma noissa putkien eristämisissä, en edes muista kuinka monta tuntia niitä on väännetty, etenkin kun ensimmäiset putket asennettiin talvella kohtuullisessa pakkasessa. Pääasia kuitenkin että nyt ne on ohi.




Lisäksi olemme tilailleet nyt viimeisiäkin pintojen tarvikkeita, etenkin kattopaneelit/listat sekä lattiat. Näitä pääsemme hetimmiten asentamaan, kunhan kaikki maalaukset on tehty. Mutta maanantaina tuli iso lähetys, nimittäin meidän kaikki keittiön kodinkoneet. Suurimpana ihmetyksenä miten saamme tallista tavarat keittiöön on tuo meidän tulevä jääkaappi/pakastin yhdistelmä. Se painaa meinaan pitkälle toistasataa kiloa ja on 120cm leveä. Täytyy pyytää kavereita auttamaan kantamisessa.



Nyt olemme taas yhden tuskaisen asian äärellä. Yläkerran lattia... Kaikki putket sinne on jo vedetty, mutta ne suikaloinnit. Selvittelimme hieman kipsivalun hintoja ja ne olisivat olleet yli 4 000 euroa tuolle 100 neliön alalle. Olisihan se ollut paljon nopeampi, mutta tulisi paljon kalliimmaksi. Teemme siis soiroilla, sekä laastilla täytöt. Meillä kun on lattialämmitys putki 20mm, tällöin soiroja tulee kaksi 13mm ek kipsiä. Massaakin menee tietenkin enemmän, laskeskelin alustavasti että noin 550 litraa yhteensä. Onneksi yhdellä 1000kg suursäkillä taitaa homma olla purkissa. Vielä tuossa muutama päivä vierähtää ennenkuin kaikki on reilassa! Onneksi tämän tuskallisen vaiheen jälkeen pääsemme tekemään viimeisiä pintoja, sekä matkata kohti muuttoa (elokuun loppua).



Pesuhuoneen tasoitusta. Ensimmäinen kerros menossa.


Tänään mitattiin vielä meidän marraskuussa valetusta laatasta suhteellinen kosteus (rh). Yllätyin hieman tuloksista, sillä laatassa oli vielä tuskallisen paljon kosteutta. Liekö sateisilla säillä vaikutusta. Rh oli 95%. Vesieriste vaatii että alle 90%, ja lattialankun valmistaja että 80%. Onneksi pääsemme kuitenkin jo pesuhuoneen seiniä vedeneristämään, kuten myös laatoittamaan lattioita joihin ei tule vesieristettä. Hionkin siis jo huomenna betonistaliimat pois jotta kuivuminen nopeutuu. Sekä taitaa joutua laittamaan laattaan lämmöt jo päälle nopeuttamaan kuivumista.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Piiput

Niin se viikonloppu vain vierähti. Sunnuntaina oli muuta menoa, mutta lauantai meni tiukasti raksalla. Oikeastaan todella tiukasti. Veljeni sekä isäni tuli auttelemaan lauantaina, ja kun keli oli mitä loistavin päätin että mitä jos muuraisimme piiput pois yläkerrasta. Yläpohjassa alkoi jo aamupäivällä olemaan kohtalaisen tukalat oltavat, etenkin kun kaikki harkot ja sisäputket piti kantaa yläkerran kautta ullakolle. Vielä kaiken tämän jälkeen muurata ne paikoilleen. Olin optimistinen ja tein tietenkin kummallekin piipulle aluskatteeseen reijät että nythän me nopeasti nämä tästä teemme. Ei se aina niin menekään. Teimmehän me ne samanpäivän aikana pellitetyksikin, mutta kello lähenteli jo 23 kun viimeiset pellit paikoilleen saimme. Mutta hyvä niin, olisi tuossa ollut yksin aivan tolkuton urakka.

Osittain muuraamisen vauhtia katolla hidasti  kaksi ampiaispesää. Jouduimme alkuun hävittämään ne koska toinen pesistä sijaitsi aivan kattotikkaiden vieressä.








Lisää kuvateksti
























Eilen teimmekin sitten sähköt loppuun, etenkin keskuksen osalta. Lisäksi saimme pukkilalta painavat terveiset talliimme. Nimittäin kaikki meidän tilaamamme laaatat saapuivat. Nostelin muutamia laatikoita tallissa ja totesin että käyn ostamassa nokkakärryt niin saa laatat mukavasti kulkemaan kohti taloa. Kohta alkaa tallissa olemaan tukalat paikat, onneksi kohta saadaan laatan kosteus mitattua ja kun betonista on liimat hiottu pois pääsee laatoittamaan. Vaikka keittiönhän pääsisi jo nyt laatoittamaan ja kokoamaan mutta kun ei kattoon ole vielä panelit saapunut taidan malttaa odottaa, sillä on tässä vielä kaikenlaista muutakin puuhaa. Tärkeimpänä muuton kannalta on kuitenkin pesuhuoneemme.

Laatat tulivat.



Lähes lopullisessa muodossa.
Asentelin tänään ilmanvaihtokonetta kodinhoitohuoneeseen. Hieman keskenhän se jäi kun ei ollutkaan 160mm 30ast mutkia yhtään, tulee siis huomenna tukkureissu. Alkuun tuo 250mm korvausilmaputki vaikutta aivan tolkuttoman kokoiselta läpyskältä, mutta varsin sopusuhtaisesti se tuohon talomme julkisivuun istuuntui. Eipähän tuon kokoisena luulisi kauheasti ääntä päästävän tuohon kohtaan tulevalle terassille. Heti seinän jälkeen se muuttuu 160mm kanavakooksi. Koneemme on vaillantin valmistava. Tänään kun konettamme seinälle nostin niin huomasin että myös laittialle tämän koneen voi asentaa, koneen pohjassa oli asennusjalat. Vaillant on saksalainen valmistaja niin tämän vuoksi hieman lisätöitä on tiedossa, sillä kaikki koneen kanavalähdöt ovat 180mm halkaisijaltaan. Meillä kun kaikki putket lähtevät 160mm kokoisina kierrokselle. Mutta tästä ei varsinaisesti ongelmaa muodostu. Ainoastaan konetta ei aivan paneelien rajaan saa vaikka katossa pieni alaslasku onkin, vaan joudun tekemään kanavien piilottamiseksi pienen kotelon.


Koneemme, Vaillant VAR 360/4

















lauantai 9. heinäkuuta 2016

Sähköistystä

Hiljalleen kohti määränpäätä. Tänään oli taas yksi kaverini auttamassa, onneksi on monia hyviä kavereita auttamassa. Saimme kahdestaan vedettyä koko alakertaan johdot, kaikki putket oli ilmeisen hyvin asennettu kun päivässä kaiken urakoimme. Laitoimme myös kaiutin kaapeloinnit samalla. Nyt voi hyvillä mielin paneloida katot kun ei tarvitse miettiä jääkö vetojousi jumiin mutkiin. Tiukimpia kohtia oli elementtien ja katonrajan saumat. Ehdinkin jo aloittelemaan samalla hieman keskuksen siistimistä, jotta saan tarvittaessa kannen päälle kun taloomme oli suunnitelmissa pitää talotehtaan esittely kun talomme on levyvalmis.

Aamun lähtötilanne


Ihmettelyä

Osittain vedetty
Muutama tunti kytketty

Keskuksemme on yksi suurimmista keskuksista mitä on järkevää omakotitaloon asentaa. Toinen vaihtoehto olisi laittaa kaksi keskusta, toinen taloautomaation lähdöille ja toinen johdonsuojille. Tykkään tästä vaihtoehdosta huomattavasti enemmän, tällöin on mielestäni johdottaminen huomattavasti helpompaa yhden keskuksen sisällä. Tällä hetkellä meillä on talossa kahdeksan 4 releistä releyksikköä, nyt vaikuttaa siltä että yksi täytyy vielä hommata lisää, alustavat suunnitelmat on siis muuttuneet. Olen varannut oikealle alas yhden paikan sille, mutta sillä ei mitään kiirettä ole koska se tulee ohjaamaan pääasiallisesti puutarhan valaistusta. Lisäksi talon keskuksessa ei myöskään ole virtalähdettä jonka free @ home vaatii. Toisena vaihtoehtona järjestelmälle olisi keskitetyn sijaan hajautettu. Mutta mielestäni se sopii huomattavasti paremmin saneerauskohteisiin. Hajautetussa järjestelmässä releyksiköt ovat kojerasioissa kytkimien kohdalla. Näin ollen keskukseen ei erillisiä ohjauskomponentteja tarvitse asentaa. Tähän asti olen ollut varsin tyytyväinen tähän valintaamme, sillä knx on huomattavasti laajempi, sekä hankalampi käyttää. Tässä kun jokainen ilman erillistä asennusohjelmaa saa muutettua asetuksia.




Lisäksi tänään kuin puuntakaa meille soitti kuljetusyritys että he ovat tuomassa meille keittiötä. Olin vallan unohtanut sen kokonaan. No onneksi tallissa oli tilaa, sai suoraan kuormalavoilla siirrettyä keittiön autotalliin!



Loman viimeisistä päivistä on tulossa tehokkaita, huomenna isäni ja veljeni tulee auttamaan yläkerran lattioiden tekemisessä!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Pitkät päivät

Kesälomalla ollessa päivät raksalla venyvät, näin ollen iltaisin ei meinaa paukut aina riittää päivitellä blogia. Hommat etenee varsin hyvässä aikataulussa. Nyt näyttää siltä että saan kaiken tehtyä lomani aikana mitä olin suunnitellutkin. Toivon mukaan vielä paljon enemmänkin, sillä olemme päättäneet että muutamme elokuun viimeisenä viikonloppuna. Todennäköisesti suurin osa tavaroista joudutaan varastoimaan talliin, koska en halua että taloon kannetaan yhtään huonekaluja kunnes kaikki tarvittavat listat yms on paikalla.

Tänään saimme viimeisetkin tapetit jotka viimeviikolla tilasimme, nyt siis voisi jo tapetoidakin. Tosin sen taidan jättää vasta siiheksi kun katot on paneloitu. Tapetti kaupoilla käymisestä jopa minä selvisin, vaikka tuo kansioiden määrän näkeminen meinasikin pahaa tehdä. Loppujen lopuksi muutaman tunnin selaamisella, sekä yhden kaupan valikoimasta löytyi meille alakertaan sekä vessoihin kaikki tapetit.

Näitä riitti... Kuvassa vain osa.

Tällä hetkellä menemme siis siinä vaiheessa että osa seinistämme on pohjamaalattu sekä tasoitettu. Myös kiviseinien tasoittaminen on aloitettu. Lisäksi kaikki alakerran sähköistykset on tehty, myös data yms. Lisäksi olen tilannut kaikkea mahdollista valmiiksi tontille, myös ilmanvaihtokoneemme saapui viimeviikolla! Pääsen sen ehkä jopa tälläviikolla asentamaan. Alun käyttökokemuksella mitä testasin sitä tallissa olin varsin tyytyväinen. Etenkin hinnaltaan oli varsin huokea verrattuna vastaavan kokoluokan enerventiin. Tosin onhan niissä erilainen lämmönsiirrin (ristivirta vrt pyörivä kenno). Esilämmitin on 1400W. Tarkempia analyysejä sekä kuvia joudutte odottamaan kunnes olen sen paikalleen asentanut ja tovin käyttänyt. Vaillantin ollessa saksalainen valmistaja, selasin saksan ebaytä. Sieltä löytyi kaikenlaista säädintä sekä suodattimia runsain mitoin.

Kaverini kanssa teimme osan sähköjen putkituksista, ja viimeistelin loput putkitukset itsekseen. Meillä kaikki asennetaan siis putkeen, osittain tulevaisuutta ajatellen, mutta pääasiassa free@homen vuoksi. Valaistuksen releet kun on keskuksessa keskitetysti saattaa joidenkin jakorasioiden läpi kulkea enemmän kuin kolmen valon ohjaus. Pelkällä mmj:llä tässä olisi pienoista ylimääräistä säätämistä. Huomattavasti enemmän aikaa tämä asennus tosin vie, mutta materiaali kustannuksiltaan ei mielestäni kauheasti ole eroa. Olohuoneeseen sekä työhuoneeseen putkitin lisäksi kaiuttimille johdot myös valmiiksi. Olohuoneeseen tulee perinteiset sormiliittimet kaiuttimille, kun taas työhuoneeseen tulee aktiivikaiuttimet ja näin ollen rca liitännät. Lisäksi meillä on joskus haaveissa siirtää televisio alakerrasta yläkerran aulaan, näin ollen teen sinnekin varaukset takakaiuttimille.

Olohuone

Työhuoneen katto

Aula, kojerasiat murto/palohälyttimen näytölle, free@homen näytölle sekä ilmanvaihdon ohjaukselle


Olohuone, televisio tulee vasemmalle. Kojerasiat valmiina.


Teknisen tilan (portaiden alunen) viidakko. Sähköt, data sekä tv kaapeloinnit. Käyttövesi sekä lämmitys.

KHH:n katto koolattuna