Näytetään tekstit, joissa on tunniste Schiedel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Schiedel. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Piiput

Niin se viikonloppu vain vierähti. Sunnuntaina oli muuta menoa, mutta lauantai meni tiukasti raksalla. Oikeastaan todella tiukasti. Veljeni sekä isäni tuli auttelemaan lauantaina, ja kun keli oli mitä loistavin päätin että mitä jos muuraisimme piiput pois yläkerrasta. Yläpohjassa alkoi jo aamupäivällä olemaan kohtalaisen tukalat oltavat, etenkin kun kaikki harkot ja sisäputket piti kantaa yläkerran kautta ullakolle. Vielä kaiken tämän jälkeen muurata ne paikoilleen. Olin optimistinen ja tein tietenkin kummallekin piipulle aluskatteeseen reijät että nythän me nopeasti nämä tästä teemme. Ei se aina niin menekään. Teimmehän me ne samanpäivän aikana pellitetyksikin, mutta kello lähenteli jo 23 kun viimeiset pellit paikoilleen saimme. Mutta hyvä niin, olisi tuossa ollut yksin aivan tolkuton urakka.

Osittain muuraamisen vauhtia katolla hidasti  kaksi ampiaispesää. Jouduimme alkuun hävittämään ne koska toinen pesistä sijaitsi aivan kattotikkaiden vieressä.








Lisää kuvateksti
























Eilen teimmekin sitten sähköt loppuun, etenkin keskuksen osalta. Lisäksi saimme pukkilalta painavat terveiset talliimme. Nimittäin kaikki meidän tilaamamme laaatat saapuivat. Nostelin muutamia laatikoita tallissa ja totesin että käyn ostamassa nokkakärryt niin saa laatat mukavasti kulkemaan kohti taloa. Kohta alkaa tallissa olemaan tukalat paikat, onneksi kohta saadaan laatan kosteus mitattua ja kun betonista on liimat hiottu pois pääsee laatoittamaan. Vaikka keittiönhän pääsisi jo nyt laatoittamaan ja kokoamaan mutta kun ei kattoon ole vielä panelit saapunut taidan malttaa odottaa, sillä on tässä vielä kaikenlaista muutakin puuhaa. Tärkeimpänä muuton kannalta on kuitenkin pesuhuoneemme.

Laatat tulivat.



Lähes lopullisessa muodossa.
Asentelin tänään ilmanvaihtokonetta kodinhoitohuoneeseen. Hieman keskenhän se jäi kun ei ollutkaan 160mm 30ast mutkia yhtään, tulee siis huomenna tukkureissu. Alkuun tuo 250mm korvausilmaputki vaikutta aivan tolkuttoman kokoiselta läpyskältä, mutta varsin sopusuhtaisesti se tuohon talomme julkisivuun istuuntui. Eipähän tuon kokoisena luulisi kauheasti ääntä päästävän tuohon kohtaan tulevalle terassille. Heti seinän jälkeen se muuttuu 160mm kanavakooksi. Koneemme on vaillantin valmistava. Tänään kun konettamme seinälle nostin niin huomasin että myös laittialle tämän koneen voi asentaa, koneen pohjassa oli asennusjalat. Vaillant on saksalainen valmistaja niin tämän vuoksi hieman lisätöitä on tiedossa, sillä kaikki koneen kanavalähdöt ovat 180mm halkaisijaltaan. Meillä kun kaikki putket lähtevät 160mm kokoisina kierrokselle. Mutta tästä ei varsinaisesti ongelmaa muodostu. Ainoastaan konetta ei aivan paneelien rajaan saa vaikka katossa pieni alaslasku onkin, vaan joudun tekemään kanavien piilottamiseksi pienen kotelon.


Koneemme, Vaillant VAR 360/4

















keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Piippuja

Piippumme alkavat olemaan lähes valmiina, 2/3 osaa muurattu. Ullakon osuutta varten ajattelin odottaa sen aikaa että saan apumiehen (sekä ettei ole kuuma päivä, muuten yläpohjaan tikahtuu), mutta myös siksi etten ole saanut tukustamme piippuun vielä pellityssarjaa. Näin ollen en viitsi suotta tehdä katteeseen reikää ettei kaikki sateet pääse villoihin. Kuitenkaan kun takan tai saunan lämmityksellä ei vielä ole mikään kiire.

Muuratessa saunan piippua päädyin laittamaan pellin työhuoneen puolelle, tuleehan sinne myös kiukaan suuluukkukin. Toivotaan etten tulevaisuudessa hartaasti kadu tätä ratkaisua. Ajattelin sen niin että pellin olisi hyvä olla samassa tilassa kuin mistä kiukaaseen tehdään tulet. Mietin kuitenkin että mitä jos tulevaisuudessa reikä muurataankin umpeen ja saunaamme tulisikin perinteisempi kiuas. No ehkä näitä asioita on aika pohtia sitten myöhemmin, on niitä tärkeämpiäkin asioita. 

Saunan hormin tuhkaluukku sekä pelti tulee työhuoneeseen
Takan piippu.



Hiljalleen on muurattujen seinien ovien pielet siistitty. Täytynee hakea myös tunkki lainaan. Kantavien väliseinien yläpuut eivät mahdu seinän ja lattiavasojen väliin. Ei siinä onneksi ole kuin muutama milli, mutta sekin on liikaa.




 
Kuvaa pesuhuoneesta.

Meillä on vihdoinkin taas pesukone, siis tämän 2kg:n pesukoneen lisäksi joka vuokra-asunnossamme on. Tarkoituksena tulevaisuudessakin jättää toinen pyykinpesukone autotalliin, lähinnä minun työvaatteita varten.


Loppuviikko meneekin pitkälti muualla kuin tontilla, mutta onneksi ensiviikolla alkaa jo loma. Tarkoituksena olisi loman aikana saada välipohja valmiiksi. Kaikki katot koolattua sekä väliseinät levytettyä. Lisäksi pitäisi kaikkien sähköjen putkitukset tehdä. Unohtamatta ilmanvaihtoputkia. Mutta uskoisin että kyllä kuudessa viikossa ehtii vaikka ja mitä. Etenkin kun saa tehdä hieman pidempää päivää.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Lämmintä piisaa kohta

 Viimeistelin loppuviikolla tallin. Asensin poistoilmanvaihdon, eli tyristorin sekä kanavapuhaltimen. Eli täysin manuaalisen ilmanvaihdon, käytän lähinnä silloin kun tallissa tulee tehtyä jotain, tai kosteaa. Nyt myös tallin wc:ssä on pytty sekä lavuaari, lisäksi ovi. Enään puuttuu hieman kipsilevyä sekä hanat jotka tulevat ensiviikolla. Sen verran meillä on tallissa että kylmänveden pex putkissa on kuulasulut niin saadaan muurauksiin vettä jo hanasta. Tähän asti on aina ollut kuution pytty tontilla. 


Poistoilma kanava
Toiletti

Korvausilma venttiilit

Aloitin levyjen asentamisen ylös, lähinnä sen vuoksi että sinne piti yksi nippu levyjä nostaa kun olivat alhaalla tiellä. Eli ensimmäiset melkein 50kpl lattiakipsilevyjä nostettu ylhäälle. Olisi ollut tuskainen homma ilman hissiä. Hissillä homma hoitui yksinkin! Mutta ennen lopullista keskittymistä yläkerran lattiohin keskityn nyt alakertaan sekä muurauksiin.




Lämmöt päällä, autotallissa. Talosta on vielä putkarilla jakotukit kytkemättä. Aloitimme tallimme lattian lämmittämisen torstaina kymmenestä asteesta. Siitä aste/per päivä ylöspäin nostaen. Kyllä siellä kohta alkaa lämmintä toivottavasti piisaamaan. Maanantaina tulee Honkoliinilta vielä Vaillantin ilmanvaihtokone!

Hienosti pelittää Vaillant, sekä hyvin toimi Honkoliini professionalin palvelu!

Pääsin tänään vihdoinkin aloittelemaan pesuhuoneen sekä saunan muuraukset. Alkuun meni tovi hahmotellessa sekä pohtiessa. Meillä tulee kaksi kantavaa väliseinää, yksi kevyempi seinä olohuoneeseen sekä saunan ja pesuhuoneen väliin. Muuraan kantavien seinien ensimmäisen kerroksen 200mm harkolla. Loput kerrokset pesuhuoneessa samalla, mutta saunassa 150mm harkolla jolloin saamme näppärästi spu levyt asennettua. Saunan ja ph:n väliseinä tulee 150mm harkolla. Lisäksi pesuhuoneen ja olohuoneen välinen seinä muurataan 150mm harkolla, poislukien hyllyt jotka upotetaan seinään tulee 100mm harkolla. Saunan piippu (schiedel rondo plus) tulee osaksi väliseiniä. Takan piippu tulee takan viereen olohuoneen puolelle. Lisäksi ensimmäinen kerros oli hieman hitaampi tehdä, koska tein samalla aukon kiukaan suuluukulle. Lisäksi valoin kynnyksen jottei kaikki löylyvesi valuisi työhuoneeseen. Kynnykselle saa nostettua vesieristeen. Lisäksi saunaan täytyy muurata 100mm harkolla pieni väliseinä sillä muuten ei riitä etäisyydet lauteisiin.



Saunan suuluukku