keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Suunnittelutarveratkaisun hakemista

Tontin kaupat ovat edenneet siihen pisteeseen että nimet ovat kauppakirjoihin laiteltu. Nyt vielä tämän viikon aikana olisi tarkoitus toimittaa paperit kuntaan. Yllätyksenä minulle tuli se että alustavan arvion mukaan hakemuksia on jonossa parikymmentä jolloin meidän hakemus olisi lautakunnan kokouksessa vasta elokuussa. Kuullostaa mielestäni varsin pitkältä ajalta... Ja minä kun luulin että olemme varsin ajoissa liikkeellä mutta kiire taitaa sittenkin ensikesänä tulla jos aikataulu pysyy paperitöiden osalta tälläisenä.

Tarkoituksemme oli siis ensisyksynä alkaa tekemään perustuksia ja tallia, ja jos päätös tulee vasta elokuussa tulee rakennusluvan kanssa varsin kiire että pysymme aikataulussa. Suurimman mietinnän aiheuttaa se että jos laitamme jo keväällä nykyisen asunnon myyntiin ja muutamme vuokralle, mitä jos meille ei suunnittelutarveratkaisua myönnetäkään. Muutoin vaikuttaa nyt siltä että varsin inhimillisesti kaikki paperityöt menee, vaikka alkuun pelkäsinkin pahempaa. Mutta eihän sitä tiedä kuinka monesti palauttavat puutteellisena hakemuksemme. Toivon mukaan kaikki paperit menisivät kerrasta oikein. Kävin tänään kunnassa vastaavalta kaavoittajalta kyselemässä liitteistä, ja yllätyksenä minulle tuli että luonnosten lisäksi ei meidän tarvitsekaan toimittaa muutakuin asemapiirros ja kauppakirja. Alkuunkun vaikutti siltä että pitäisi toimittaa myös yleiskaavaa yms. paperia jotka luulisi kunnasta jo valmiiksi löytyvän kun ne heiltä pitäisikin ostaa...

Toivotaan kuitenkin että kaikki menee hyvin, ja pääsemme aikataulussa aloittamaan tontilla puuhat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti