sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Perustuksille pohjia

Hiljalleen pohjatyöt alkavat olla tontilla ohi, viikonloppuna olemme vetäneet veden, viemärin, lämpöjohdon sekä putket sähköille tallin teknisentilan ja talon väliin. Tänään kävi putkimies hyväksymässä viemärin asennuksen. Kun meille tulee vesiosuuskunnan paineviemäri tehdään talon ja tallin väliin viettoviemäri.

Huomenna vielä hieman talolle kantaville väliseinille ja pylväille avaamme anturoiden paikkkoja, sitten kone tulee seuraavan kerran tekemään sokkeleiden ollessa valmiita sisä- ja ulkopuolen täytöt.

Toivon mukaan pääsemme tiistaina jos tarvikkeet tulevat tekemään anturoille muotteja sekä jännittämään koska saamme rakennusluvan. Toivon mukaan pääsemme valamaan loppuviikosta jo anturat!

Saimme kuin saimmekin säilytettyä männyn etupihalla, saamme siitä oivan "liikenneympyrän".
Tallin pohjat, kuvan etureunaan tulee autokatos.

Talon pohjat kuvattuna takapihan terassin suunnasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti