sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Sähkösuunnittelua

Muutama päivä on mennyt nyt hyvinkin tehokkaasti sähköistystä suunnitellessa. Alustavat kuvathan tein talotehtaalle, mutta silloin ei vielä ryhmittelyjä tai valaistuksen ohjausta tai free@homea tullut mietittyä juuri ollenkaan. Ja meillähän on keittiökin kokenut jonkinverran muutoksia joten meillä menee osa kojerasioista vielä uusiksi.

Free@home vaikuttaa lähtökohtaisesti hieman suunnitteluun. Valaistus on helpompi erottaa täysin pistorasiaryhmistä, myös makuuhuoneiden osalta. Meillä esimerkiksi toteutetaan yläkerran pistorasiat yhdellä kolmivaiheisella ryhmällä, joka jaetaan yläkerrassa siten että yksi vaihe menee talon toisen reunan makuuhuoneille, yksi aulaan ja yksi talon toiseen reunaan. Näin ollen säästyy putkea, kun ei jokaista ryhmää tarvitse vetää omalla putkella keskuksesta. Samalla tavalla on meidän tallissammekin toteutettu pistorasiat.  Mielestäni tämä on hyvä tapa.

Kytkimethän voidaan ketjuttaa kaikki, myös muut tyylit ovat sallittuja. Topologioista ainoastaan renkaan mallinen on kielletty. Tämä helpottaa kytkinten johdottamista, olen suunnitellut siten että kumpaankin kerrokseen tulee jakorasoita, jolloin taas vältytään putkittamiselta ja johdottamiselta.


Jos teillä herää kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni. Jatkan taas kun pääsemme sähköistyksessä eteenpäin.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti