torstai 3. maaliskuuta 2016

Välipohjan tekoa, ilmanvaihdon viimeistelyä

Viimeistelin alkuviikolla ilmanvaihtoputket jotka jäävät yläpohjaan. Lisäksi katolle on asennettu kaikki läpiviennit katolle. Asensin lisäksi kanavat valmiiksi olohuoneeseen sekä keittiöön. Ullakolla on nyt lisäksi myös paloeristetty huuvan poistoputki. Kyllä se siitä hiljalleen etenee, seuraavaksi päästäänkin jo villoittamaan yläkertaa sekä asentamaan tuulenohjaimia.



Tällä viikolla isäni sekä veljeni ovat olleet auttelemassa, kun minulla on ollut hiihtolomaa eikä ole iltaisin tarvinnut koulussa käydä. Olemmekin saaneet taas kohtuullisesti näkyvää aikaiseksi. Hitain vaihe oli kiepeahdustukien asentaminen sekä kummankin reunan niskojen asentaminen. Niiden alle kun tarvitsi kahden alimman elementin välinen höyrynsulku tiivistää. Nyt pääsee jo hiljalleen hahmottamaan tulevan yläkerran kokoa sekä korkeaa eteisaulaa.



Ryhmäkeskus talossa paikoillaan, asennan sen kautta taloon "työmaa" sähkön

Palovillalla eristetty huuvan poisto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti