tiistai 23. elokuuta 2016

Pesuhuonetta sekä kaikenlaista "pientä"...

Eteenpäin mennään vaikkakin laatan kosteuden vuoksi en olekaan päässyt tekemään asioita aivan siinä järjestyksessä kuin olisin halunnut. Tämä ei toisaalta ole haitannut, sillä nyt tuli tehtyä pesuhuonetta pikkuhiljaa eikä väsyneenä joutunut laatoittamaan, siitä kun ei yleensä tule hyvää kun seuraavana päivänä laattojen korjailu on lievästi todettuna hankalaa. Pesuhuone odottaa nyt siis hyväksyttäviä kosteustuloksia!

Tein viikonloppuna rauhalliseen tahtiin meille pesuhuoneeseen katon, rauhallisuuteen oli toki varsin painava syy; edellisen illan festivaalit. Festivaaleistakin huolimatta meillä on nyt pesuhuoneessakin katto! Talotehdas toimitti meille alumiini paperia saunaan sekä märkätiloihin. Päädyimme kuitenkin spu:n, tai nykyisin kingspan eristeiden sauna-satuun. Etenkin saunassa laitan mieluummin spu-levyt kiviseinää vasten kuin villaa jonka päällä alumiinipaperia. Ja menihän meidän pesuhuoneen kattoon kaikki 5 levyä, ja vielä niitä pienempiä sauna-satuja.

Tuota sotkua joka tulee pelkästä teippaamisesta.
Asensin kuituvalojen kiuasledin valaisemaan hyllyjä.
 
Kohta pääsee suihkuun.




Eilen oli vuorossa keittiön runkojen kokoaminen, jos lattiat on perjantaina kuivat kun ne seuraavan kerran mitataan on minulla tarkoituksena lauantaina asentaa keittiö. Useampi tunti vierähti runkojen kokoamisessa, mutta silti varsin hyvän säästön tuolla itse kokoamalla saa! Nyt siis kaikki meidän rungot on koottu. Kaiken lisäksi meidän kaikki seinäkaapitkin ovat paikallaan, kaikki huimat kaksi! 



Tuntuu mukavalta hiljalleen huomata että tietyt asiat eivät muutu, sekä alkaa viimeinen kädenjälki jäämään näkyville. Samalla pitää kiinnittää erityistä huomiota moniin asioihin, kuten ettei likaisilla sormilla tölvi jokanurkkaan, saatika kolhi tapetteja. Toisaalta tätä hetkeä on odotettu, ja pitkään. Nautin siitä että pääsen hienosäätämään, asensin tänään ilmanvaihto venttiilejä sekä kytkimiä. Lisäksi kaverin kanssa naputeltiin yläkertaan loput aulan sekä toisen päädyn sähköt. Myös antenni sai loput f-liittimet sekä jaottimet sekä vahvistimen. Kohta saakin siis jo television näkymään, eikö se aina pidä muuton yhteydessä laittaa ensimmäisenä!



Väliovemme saapui! Pariovet tulevat kuistille sekä työhuoneeseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti